SUOMALAISTA MUSIIKKIA SIELUN SYVYYDESTÄ

LAULAJA – LAULUNTEKIJÄ – TRUBADUURI

Peltone, eli Peltosen Mika Eurasta, Satakunnasta, on kierrellyt Suomenniemeä kitaroineen jo kolmattakymmentä vuotta yli sadan keikan vuosivauhdilla. Keikkapaikkoina on ollut kaikkea kivaa – kenkäkaupasta sekä yksityis-, että yritystilaisuuksien, ravintoloiden, laivojen ja hoivakotien kautta vaikkapa naturistien kesäjuhlaan.

Keikkasetistä löytyy sekä omaa tuotantoa että suomirockin (ja vähän ulkomaisiakin) tunnettuja kappaleita. Ohjelmistoa muokataan tilaajan tarpeiden mukaan, esim. palvelukotien toivelistalta löytyy useimmiten suomalaisen musiikin helmiä 50-luvulta tähän päivään.

"Keikalla saa otsarypyt oikaista ja rentoutuminen hyvän musiikin ja letkeän meiningin parissa on sallittua, jollei jopa suotavaa!"


Uusi single "Kutsumattomat" kertoo sosiaalisen piirin ulkopuolelle jätetystä pariskunnasta.
Ihminen on yhteisöllinen eläin, jolla on tarve kuulua muiden joukkoon. Biisin tekstissä
käsitellään ulkopuolelle jättämisen syitä ja sen mukanaan tuomia tuntemuksia.
Kappale on tuotettu yhteistyössä Sampo Haapaniemen kanssa.

Mika ja Heikki Salo viettivät tammikuussa -26 kaksiviikkoisen biisinkirjoitusrupeaman Roomassa. Kutsumattomat on ensimmäinen maistiainen Operaatio Romulus ja Remukseksi nimetystä Rooman reissusta.

Mika: "Mulla oli koneella keskeneräinen teksti pariskunnasta jolta menee aina juhlakutsutohi. Lähdettiin työstämään sitä Heikin kanssa, ja teksti löysikin muotonsa suht helposti. Olin 26.12.2025 tallentanut puhelimeeni "joku kaunis melodia" -nimisen riffin, tästä tuli biisin intro ja loppu säveltyi luontevasti, vähän kuin jatkumona tolle intron teemalle."

Heikki: "Mikan kanssa on aina ilo tehdä lyriikoita. Siinä Törmää eri-ikäisyydet, tarkatsilmät, kielispektrit ja huumori, ja kaikki tää maadoittuu biiseiksi!"

PELTONE VIRTUAALISESTI

KUUNTELE JA SEURAA VERKOSSA

Klikkaa keikkatiedot sähköpostiisi.

AJANKOHTAISTA

Uutta musiikkia 23.10.2026!

Uusi single "Kutsumattomat" kertoo sosiaalisen piirin ulkopuolelle jätetystä pariskunnasta.
Ihminen on yhteisöllinen eläin, jolla on tarve kuulua muiden joukkoon. Biisin tekstissä
käsitellään ulkopuolelle jättämisen syitä ja sen mukanaan tuomia tuntemuksia.
Kappale on tuotettu yhteistyössä Sampo Haapaniemen kanssa.

  Mika ja Heikki Salo viettivät tammikuussa -26 kaksiviikkoisen biisinkirjoitusrupeaman Roomassa. Kutsumattomat on ensimmäinen maistiainen Operaatio Romulus ja Remukseksi nimetystä Rooman reissusta. 

  Mika: "Mulla oli koneella keskeneräinen teksti pariskunnasta jolta menee aina juhlakutsutohi. Lähdettiin työstämään sitä Heikin kanssa, ja teksti löysikin muotonsa suht helposti. Olin 26.12.2025 tallentanut puhelimeeni "joku kaunis melodia" -nimisen riffin, tästä tuli biisin intro ja loppu säveltyi luontevasti, vähän kuin jatkumona tolle intron teemalle."

  Heikki: "Mikan kanssa on aina ilo tehdä lyriikoita. Siinä Törmää eri-ikäisyydet, tarkatsilmät, kielispektrit ja huumori, ja kaikki tää maadoittuu biiseiksi!"


Kuva: EmiliaKphoto
Kuva: EmiliaKphoto